|

|
21.12.2008
Vuosi 2008
Antoisa vuosi on takana, vaikka en ole pystynyt harrastamaan koirieni kanssa niin paljon kuin haluaisin. Neljäs yliopisto-opintojeni vuosi on meneillään, joka on todella raskas opintojen vaihe.
Joka tapauksessa koirieni tulokset ilahduttavat: Oiva nappasi vuoden aikana 10 sertiä ja voitti mm. 7/8-ryhmän Polvijärven ryhmänäyttelyssä. Oivan lonkat kuvattiin A/A:ksi
ja hän sai jälkikasvua yhden pentueen verran kesällä kennel Rocbeelle. Aarre täytti 2 vuotta 27.4.2008 ja
sai viimeisensä sertinsä Joensuu Kv:sta 18.5.2008 sekä läpäisi ensimmäisellä yrittämällä taipparit Vieremällä 15.6.2008. Näin Aarteesta tuli FIN MVA 2v 2kk vanhana 9 sertin kera.
Myös Oiva osallistui Vieremän taippareihin ja teki hyväksytyn suorituksen. Oivan 2-vuotissynttäreitä (27.1.2009) odotellessa...
Myös murheita mahtui tähän vuoteen. Aarteen lonkat kuvattiin kahteenkin kertaan ja valitettavasti tulos on D/D. Suurin suru surtiin, kun ensimmäinen koirani, Vinski, lähti sateenkaaren tuolle puolen
syyskuussa, mikä oli kova paikka 12,5 vuoden yhteiselon jälkeen. Vinskin jalat kuitenkin taas kantavat ja hän elää muistoissa mukana.
Koontina tässä vielä vuoden näyttelywalesinspringerspanieli-kilpailun TOP10 v.2008:
1. Benton Somebody's Duck
2. Benton Pep Talk
3. Benchmark Jest Cymro
4. Llawen Tuff Enuff
5. Benton One More Duck
6. Benton Walk Of Fame
7. Rocbee Armani
8. Rocbee Umba Lumba
9. Benton Quit Talkin
10.Benton Ugly Duckling
Oiva oli kilpailun 5.paras uros ja kokonaislistan 7. joka on hieno saavutus alle 2-vuotiaalta nuorukaiselta. 156 walesia oli kokonaisuudessaan saavuttaneet pisteitä ko.kilpailuun.
Tästä on hyvää jatkaa uudelle vuodelle 2009!
|
|
Helsinki KV Voittaja 2008 13.12.2008
Vietimme vuoden viimeisen näyttelypäivän perinteisesti Messukeskuksen Voittaja 2008 -näyttelyssä. Welssit tuomaroi Per Iversen Norjasta. Welssejä oli ilmoitettu 41 kappaletta.
Tässä esittämieni walesien tulokset:
Rocbee Gucci urosten Suomen Juniorivoittaja 2008 (luokassa kilpaili 7 junioriurosta), PU4, vara sert
Oiva käy eri2
Benton Quit Talkin' val eri4
Tässä muutama kuva JV-08 Rocbee Guccista eli "Nelsonista" sekä minusta kehässä:
Oiva odottelee kehään menoa:
|
|
3.11.2008
Su 2.11.2008 Oiva oli Kajaanin ryhmänäyttelyssä ROP ja sai sertin. Serti on Oivalle kymmenes. Waleseja oli näyttelyssä 22 kappaletta ja rodun teki Marjo Jaakkola (kennel Benton).
|
|
30.9.2008
Vinski (25.12.1995-15.9.2008) on siirtynyt Urhon luokse vehreämmille maille pitkän ja terveen elämänsä päätteeksi. Tässä tekemäni runo Vinskin kauniille muistolle.
Hyvän ja terveen elämän mä elin,
tietä omaa kuljeskelin.
Aina olen ollut itsenäinen ja vapaa,
enkä tule vaihtamaan sitä tapaa.
Ankkalammella tein monet retket,
vietin monet hauskat hetket.
Siellä nautin kesäpäivät,
muistot parhaat sieltä jäivät.
Jos jaksan, tutun reitin kuljen,
ja sen jälkeen viimein hiljaa silmät suljen.
Sateenkaaren portilla tapaan ystävät tutut,
voimme kerrata kaikki nuoruuden jutut.
Uinun siellä unta syvää,
kesää ikuista ja hyvää.
Siellä kukkii kissankellot,
vehreät ovat niityt, pellot.
Olen elämässänne tuuli,
joka puissa vaihtaa kaistaa.
Olen aurinko,
joka taivaalta siniseltä paistaa.
Eikä muistoani mikään voi elämästä estää,
rakkaus, se välillämme yhä kestää.
Surun aikaan saimme kuitenkin mukavia kuvia Kankarin suunnalta! Oivan ja Nellin (Rocbee Juliana) pennut ovat piakkoin luovutusiässä ja pennut näyttävät kyllä todella lupaavilta.
Nimetkin on yhdessä keksitty SUN-teemaan sopiviksi.
Oiva haluaa esitellä pari näyttelykoteihin lähtevää pienokaistaan:
Rocbee Sunny Day At Shell (narttu)
Rocbee Sunset Boulevard (uros)
Kiitos pentujen ottajille yhteydenpidosta. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin:)
|
|
11.9.2008
KOIRABAARI
Lomailimme ennen lukuvuoden opiskelujen alkua Niklaksen kanssa kauniissa Düsseldorfin kaupungissa Saksassa.
Jotain koiramaista sieltä löytyi: saisi suomalaiset baarit ottaakin oppia saksalaisista "koirabaareista" ;)
Tänään tuli myös odotetttua postia Kennelliitosta.
Aarre on nyt virallisesti Suomen muotovalio.
|
|
25.8.2008
Ikäviä uutisia: Aarteen lonkat ovat D/D. Aarrehan kuvattiin jo talvella,
mutta kuvautin Aarteen vielä toisen kerran menneellä viikolla.
Nyt se on uskottava, että herra Saaren lonkat ovat sököt. Suuri kiitos
teille kaikille, jotka olivat kiinnostuneita Aarteen jalostuskäytöstä
viimeisille metreille asti:)
|
|
10.8.2008
Oivasta tuli tänään isä: Rocbee Juliana synnytti yhden uroksen ja 5 narttua. Onnea ihanalle Nellille ja onnea Oiva!
|
|
Kuopio KV 1.8.2008
Kävimme Kuopion kolmipäiväisessä näyttelyssä vain perjantaina. Welssit teki Henric Fryckstrand (Dewmist-kultaiset) Ruotsista.
Oiva (nuortenluokka)
PU2, SERT, VACA
Aarre (valioluokka)
ERI3
Oiva sai Kuopiosta 9.sertinsä, mikä on 18 kuukautiselle welssiriiviölle (sanansa mukaisesti;))
mukava sertisaalis. Oivan sertisaldo on kerätty 8:lta eri tuomarilta 9:stä eri näyttelystä tänä vuonna.
Kuopion näyttelyn jälkeen tuntuikin jälleen mukavalta se, että olen itse esittänyt omien koirieni hienot
tulokset näiden vuosien aikana. Itseni ollessa estynyt, koiriani on handlannut ystäväni. Kun on hyvä koira,
se pärjää ilman naamaakin.
Kiitos vielä Sarille saumattomasta yhteistyöstä näiden rakkaiden pisamanaamojen kanssa:)
|
|
Ylivieska KV 19.7.2008
Welssit teki tänään Elena Ruskovaara Suomesta.
Welssejä oli ilmoitettu 28 kappaletta.
Oiva (nuortenluokka) ERI2
ja varasert
Aarre (valioluokka) ERI2,
PU2, varacacib-> josta tulee Aarteen 4. CACIB
Suomesta
KUVAT
Aarre kehässä
Ylivieskassa
Oiva
kennel Rocbee
ROP-kasvattaja (ryhmässä vasemmalta Oiva, R Eeka's First
Son, Aarre, R Umba Lumba)
|
|
Oulu KV 12.7.2008 ja Oulu KR
13.7.2008
Lauantai (KV): Oiva
PU2, sert ja varacacib
Sunnuntai (KR): Oiva PU2,
sert
Lauantaina welssit tuomaroi tanskalainen Leif Hermann
Jorgensen ja sunnuntaina belgialainen Jos De Cuyper.
|
|
26.6.2008
Soittelin Kennelliittoon Oivan
lonkkatuloksista. Tulos on odotetusti ja ilahduttavasti
A/A. Silmäthän tutkittiin jo aikaisemmin keväällä ja ne
ovat terveet. Oiva on myös
astunut ensimmäisen morsiamensa, Aarteen emän Rocbee
Julianan, ja pentuja odotellaan syntyväksi elokuun
alussa. Molemmat vanhemmat ovat hyvin ihmisrakkaita,
tervepäisiä ja terverakenteisia kauniita waleseja, jotka
ovat korkeasti palkittuja koiranäyttelyissä. Mahdolliselle
lupaavalle narttu- ja/tai urospennulle etsitäänkin
rakastavaa ja aktiivista sijoitus-/yhteisomistuskotia.
Otathan yhteyttä Sariin (www.rocbee.fi)
tai minuun, mikäli olet kiinnostunut tästä yhdistelmästä!
|
|
Rovaniemi KV 21.6.2008
Oiva
matkasi Rovaniemelle Huttusen Nooran kanssa. Welssit
teki Kirsi Nieminen Suomesta.
Oivan tulos oli tällä kertaa PU2 sertin ja
varacacibin kera. Kiitos Noora!:)
|
|
15.6.2008 Vieremä
taipumuskoe
Vietimme Vieremän Nissilässä sateista sunnuntaipäivää.
Taipumuskokeen ylituomarina toimi Jaana Heiskari
(Baskethill's-englanninspringerspanielit). Molemmat pojat,
Aarre ja
Oiva, saivat tulokseksi SPA1
eli läpäisivät taipumuskokeen hyväksytysti. Lisäksi
Aarre saavutti vajaan 2
vuoden ja 2 kk:n iässä FIN MVA arvon.
Tässä poikien arvostelut:
Aarre: Iloisesti häntää heiluttaen
tutustuu muihin koiriin ja ihmisiin. Sopivan laajasti etenee
maastossa ilmavainua käyttäen. Laukauksesta jatkaa. Varmalla
siksak-tyylillä jälkeä etenevä koira. Kaato kiinnosti. Koira
ui ja noutaa riistapukin, jonka tuo rannalle. Koira tottelee
ohjaajaansa moitteettomasti. Parin yhteistyö toimii upeasti.
Hienon jäljestyksen vuoksi toivoisin parin kokeilevan
mejä-harrastusta.
Oiva: Nuori ja iloinen Oiva suhtautuu
reippaasti ja iloisesti muihin koiriin ja ihmisiin. Sopivaa,
ikänsä mukaista ilma- ja maavainuista etenemistä.
Laukauksesta pysähtyy, ihmettelee, mutta jatkaa. Varovasita,
maavaunuista etenemistä jäljen päällä. Tarvitsi ohjaajansa
tukea. Kaadon haisteli. Ui ja nouti riistapukin. Tottelee
ohjaajaansa erittäin hyvin. Parin yhteistyö toimii
moitteettomasti ja koiran nuoruus näkyy suorituksessa.
Tässä Aarteesta FIN MVA-päivän
kunniaksi muutama kuva, jonka otimme tänään:
Muuttomme keskellä kerkesimme Niklaksen kanssa Vieremälle
koirien kanssa taipumaan. 1.7.2008 osoitteeni siis muuttuu
Joensuussa yhteisen kotimme myötä ja touhua on meillä viime
viikkoina todellakin riittänyt. Hienoa
Aarre ja Oiva, että hoiditte
homman tänään kotiin!:) Olen todella ylpeä teistä minulle
niin tärkeistä hurrrrrmureista. Nyt odottelemaan tammikuuta
ja Oivan 2-vuotissynttäreitä;)
|
|
Joensuu KR 17.5.2008 ja
Joensuu KV 18.5.2008
Lauantai KR: Oiva PU2
ja 5. SERT.
Sunnuntai KV: Aarre
(avoinluokka) PU2, SERT, VACA
Oiva (nuortenluokka) PU3 ja
VARASERT
Lauantaina walesit otti Annukka Paloheimo ja
sunnuntaina Paula Rekiranta.
Aarre on nyt siis sertinsä kerännyt:
9 sertiä kahden vuoden ja kahden viikon ikäisenä. Kiitos
Huttusen Nooralle Aarteen
taidokkaasta esittämisestä - Aarre
kyllä lensi tänään käsissäsi:)
Tässäpä Aarteen arvostelu viimeisen
sertin kunniaksi: Tasapainoinen uros, jolla erinomaiset
mittasuhteet. Urosmainen pää, hyvä ilme. Hyvä kaula&eturinta.
Hyvä rintakehä, tiivis runko. Hyvin kulmautuneet
hyväluustoiset raajat. Kaunis turkki. Erinomaiset liikkeet.
(Paula Rekiranta)
|
|
Vaasa KV 26.4.2008
Hieno näyttelypäivä takana!
Walesit teki Kurt Nilsson Ruotsista, joka antoi
pojille kerrassaan upeat arvostelut.
Oiva (junioriluokka) ERI1,
PU1, SERT, ROP (ryhmäkilpailussa 6.parhaan joukkoon)
Aarre (nuortenluokka)
ERI1, PU2, VARASERT, CACIB
kuva Jutta Jakkila
Lisäksi esiintymisestä suunnattomasti nauttiva
Aarre osallistui Pirisen Saanan
kanssa junior handlerin sm-osakilpailuun ja he ylsivät
vanhempien sarjassa 10 parhaan joukkoon. Tuomari oli
Petru Muntean Romaniasta. Hienoa S&A!;)
Sunnuntaina 27.4.2008 Oiva täytti odotetut 15kk ja
Aarre
24kk, jotka ovat siis maagiset ikärajat näyttelyluokkien
puolesta.
kuva Sari Laitinen
kuva Sari Laitinen
Saana Pirinen ja Aarre
(kuva Kajaanin Tamminäyttelystä).
|
|
Jyväskylä KV 19.4.2008
Vietimme Oivan
kanssa laatuaikaa matkustamalla tällä kertaa Jyväskylään.
Oiva on nyt vajaa 15 kk vanha,
joten poitsu osallistui vielä junioriluokkaan. Tuomarina
walesinspringerspanieleilla oli Lisbeth Cambell
Norjasta.
Tulos oli mukava: ERI1, PU2 ja SERT.
Tässäpä muutama liikekuva Oivasta:
Kiitos Maarit Karhu,
kennel Twigle, näistä ihastuttavista kuvista!
|
|
Polvijärvi 5.4.2008
Lähdimme Helin kanssa jo aamusta Polvijärvelle, jossa Heli
handlasi päivän aluksi pari irkkua. Olin todella kipeä ja
meinasin jättää lähtemättä koko näyttelyyn, onneksi lähdin
ja hengissä selvittiin.
Springerspanielit tuomaroi Matti Tuominen, Suomi.
7/8-ryhmätuomari Leni Finne, Suomi.
BIS-tuomari Paula Rekiranta, Suomi.
Tässäpä esittämieni pisamien tulokset:
englanninspringerspanieli Fin Mva New Design's Expensive
Taste ERI1, PN2
walesinspringerspanieli Rocbee Armani "Oiva"
sert, ROP, RYP1 ja BIS2!!
Upeaa Oiva!
On ilo omistaa aktiivisena näyttelyharrastajana kaksi
ryhmävoittaja-walesinspringerspanielia.
Aarre teki sen vuosikkaana ja
Oiva 14 kk vanhana. Hienoa poitsut:)
Vielä erityiskiitos Heli Tolvaselle, kennel New
Design's, Oivan taidokkaasta trimmauksesta ennen Polvijärven
näyttelyä.
|
|
1.3.2008 Kerimäki
Vietimme lauantaipäivää Kerimäen
ryhmänäyttelyssä. Päivä alkoi
matkaseurani Tanja Elon jenkkien esiintymisellä hienoin
tuloksin:
Afires Cover To Win SERT ja ROP sekä Afires Steal The Show
PU2, ROP- ja BIS2-veteraani. Kiitos Tanjalle mahdollisuudesta
päästä pyörähtää kehässä jenkin kanssa.
Päivä sen kuin parani loppuaan kohden. Olin ilmoittanut
näyttelyyn
vain Oivan ja Oiva nappasi
ensimmäisen sertinsä ja oli vielä ROP Kirsi
Niemisen ottaessa walesit. Oli kunnia olla Oivan komean
isukin,
Standard-Bearer Gladiatorin kanssa kisaamassa päivän
parhaasta
uroksesta. Hieno tulos isältä ja pojalta: PU1 Oiva ja PU2
Nemo.
Tässäpä kuvat Kerimäeltä:
VSP Dirlian True Princess ROP Rocbee Armani
Rocbee Armani |
|
Tuusniemen
RN 23.02.2008
Tuomari Johan
Juslin
Aarre ERI1, VARASERT
Kimi ERI3, PU4
ROP-kasv., BIS3-kasv. kennel New Design's
kuvien copyright Heli Tolvanen
|
|
Kajaani KV 5.-6.1.2008
Vuosi 2008 käynnistyi vauhdikkaasti. Hääräsimme
taas Sarin kanssa
kehäsihteereinä lauantaina, tällä kertaa collie-kehässä.
Sunnuntaina
oli sitten 8-ryhmän vuoro. Waleseja näyttelyyn oli ilmoitettu
40 ja
tuomarina toimi Erna-Britt Nordin Ruotsista.
Tässä esittämieni walesien tulokset:
Aarre (nuortenluokka) ERI1,
PU3 ja SERT
"Tomi" Rocbee Eekas First Son (valioluokka)
ERI3
"Bertta" Rocbertta (nuortenluokka) ERI1, PN2
ja SERT
Rocbee oli päivän paras walesikasvattaja KP:lla.
Esitin myös ystävieni englanninspringerin nimeltään Fantic
Pinoccio (tuttujen kesken "Cassu"), joka nappasi
sertin, cacibin ja
ROP-voiton. Englanninspringereitä oli näyttelyssä 54.
Tuomarina toimi myös enkuilla Erna-Britt Nordin.
molemmissa kuvissa VSP Adamant's La Dolce
Vita ja ROP Fantic Pinoccio
Kuvien copyright Jaana Heiskari
Upea päivä!
|
|